Black Canvas / Musta kangas

Tuijotin tietä. Huomasin sen rakentuvan pienistä erivärisistä hehkuvista kivistä, joiden pinnat ruuhkainen liikenne oli hionut sileiksi. En kai ennen ollut katsonut alaspäin tai en ainakaan mitään niin mitätöntä ja itsestäänselvää kuin asfaltti. Tuijotin tietä ja tumma taso alkoi muuttua mielessäni maalaukseksi. Katuun tallatut purkat muuttuivat valkeiksi maalilaikuiksi ja halkeamat sekä uurteet kynän jäljiksi ja siveltimen vedoiksi. Tallatut esineet olivat kuin kollaasiteoksen elementtejä. Asfaltti alkoi näyttää tummalta kankaalta, jonka työmiehet olivat kiinnittäneet paikoilleen. He olivat jättäneet siihen valkoisia maalimerkkejä, jotka ohjasivat myöhempiä tekijöitä. Lopulta kangas kuvitettiin yhteistyössä. Jalankulkijat, pyörät, autojen renkaat, raitiovaunut ja luonnonvoimat jättivät kaikki oman jälkensä tieksi kutsutun maalauksen pintaan.

Last fall I started to see the road as a painting. I don't know why. I hadn't really even looked down before. But suddenly asphalt seemed like a black canvas stretched by the workmen and collectively painted by the cars, trams, pedestrians, bikes and the forces of nature. I started to photograph the canvas and tried to depict in my photos what I saw in this painting called Road.

I named the series Black Canvas and here are few photographs of it.















I often feel that the city is like a crushing cacophony and that midst all the shouting the beauty is in the silent details. Lately I've realized that most of my photographs are an ode to these silent details, to the silent moments and to the insignificant. The loud details often seem self-evident while the silent details hold intriguing mysteries, tales told only with soft whispers and air between the words.